Itsearviointi pelaamisessa: opi tuntemaan omat pelitottumuksesi

Useimmat meistä osaavat sanoa suunnilleen, paljonko nukumme tai kuinka usein liikumme. Pelaamisen kohdalla arvio on yleensä paljon epätarkempi. Peli-illat sulautuvat toisiinsa, "yksi erä lisää" venyy tunniksi, eikä kukaan laske kausipassin päivittäisiä tehtäviä osaksi ajankäyttöään. Itsearviointi ei ole itsensä syyttämistä eikä diagnoosin tekemistä. Se on yksinkertaisesti sitä, että kerää itsestään rehellistä tietoa ja katsoo, vastaako todellisuus sitä kuvaa, joka päässä on.

Miksi arviointi kannattaa tehdä silloinkin, kun mikään ei ole vialla

Pelaamisen ongelmat kehittyvät hitaasti ja huomaamattomasti. Ne eivät ala siitä, että jokin menee rikki, vaan siitä että totuttu taso siirtyy vähitellen ylöspäin ilman että kukaan tekee tietoista päätöstä. Kun tilannekuva otetaan silloin, kun kaikki on kunnossa, syntyy vertailukohta. Vuoden päästä tiedät, onko jokin muuttunut, sen sijaan että joutuisit arvailemaan muistin varassa.

Toinen syy on käytännöllinen. Itsearviointi paljastaa usein asioita, jotka eivät liity ongelmiin lainkaan: että pelaat eniten silloin kun olet stressaantunut, että tietyt pelit jättävät hyvän olon ja toiset ärtyneen, tai että viikonlopun pitkät sessiot ovat mukavampia kuin arki-iltojen katkonaiset. Tämä tieto tekee pelaamisesta parempaa, ei vain turvallisempaa.

Kerää kahden viikon tilannekuva

Aloita mittaamisesta, älä arvioinnista. Kahden viikon ajan kirjaa jokaisen pelikerran jälkeen neljä asiaa: kellonaika ja kesto, mitä pelasit, paljonko käytit rahaa ja millainen olo sinulle jäi asteikolla yhdestä viiteen. Kirjaus vie viisitoista sekuntia, ja se voi olla puhelimen muistiinpano tai kalenterimerkintä.

Kahden viikon jälkeen katso kokonaisuutta. Etsi erityisesti näitä:

• Kokonaisaika viikossa. Vertaa lukua omaan arvioosi ennen mittausta.
• Ajankohdat. Painottuuko pelaaminen iltaan, yöhön vai hajaantuuko se pitkin päivää?
• Rahankäyttö. Onko se tasaista vai kasautuuko se tiettyihin iltoihin?
• Fiilis jälkeenpäin. Nouseeko vai laskeeko se pelaamisen myötä?

Viimeinen kohta on kaikkein informatiivisin. Pelaaminen, joka jättää säännöllisesti tyhjän tai ärtyneen olon, kertoo enemmän kuin pelkkä tuntimäärä.

Kirjaamisessa on yksi sudenkuoppa: kun tietää seuraavansa itseään, käytös muuttuu. Tämä on tunnettu ilmiö, eikä siitä pääse kokonaan eroon. Sen kanssa voi kuitenkin elää – ja itse asiassa käyttää sitä hyväkseen. Jos huomaat pelaavasi vähemmän pelkästään siksi, että joudut kirjaamaan sen ylös, olet löytänyt toimivan työkalun etkä virhelähdettä. Tärkeintä on olla kaunistelematta lukuja; kirjaus, jota muokataan jälkikäteen, ei palvele ketään.

Kysymykset, jotka kannattaa esittää itselleen

Määrällisen tiedon rinnalle tarvitaan muutama suora kysymys. Vastaa niihin rehellisesti, mielellään kirjoittamalla:

Onko pelaaminen syrjäyttänyt jotain, mitä ennen tein? Salivuoro, kaverit, harrastus, lukeminen. Peruunko tai siirränkö sovittuja asioita pelatakseni? Pelaanko pidempään kuin aioin, ja kuinka usein? Ajattelenko pelaamista silloinkin kun en pelaa – suunnittelenko seuraavaa sessiota kesken muiden asioiden? Salaanko pelaamisen määrää tai kustannuksia läheisiltäni? Onko pelaaminen tapa paeta huonoa oloa, ja auttaako se siihen oikeasti?

Kysymyksiin kannattaa palata vielä toisen kerran läheisen näkökulmasta. Mitä puolisosi, ystäväsi tai kämppäkaverisi vastaisi samoihin kysymyksiin sinun puolestasi? Vastaus poikkeaa yllättävän usein omasta, ja ero on juuri se kohta, jota kannattaa katsoa tarkemmin. Halutessasi voit myös kysyä suoraan – se on epämukavaa mutta poikkeuksellisen informatiivista.

Yksittäinen kyllä-vastaus ei kerro mitään. Useampi kyllä samaan aikaan on syy pysähtyä. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää salailuun ja pakoon, sillä ne kulkevat lähes aina yhdessä kasvavan ongelman kanssa.

Milloin kyse on enemmästä kuin tavasta

Maailman terveysjärjestö on luokitellut vakavimman muodon pelihäiriöksi, ja rahapelien puolella vastaava ilmiö tunnetaan pelaamisen hallinnan menettämisenä. Kummankin määritelmässä olennaista ei ole tuntimäärä vaan kolme asiaa: hallinnan heikkeneminen, pelaamisen asettaminen muiden elämänalueiden edelle ja jatkaminen siitä huolimatta, että haitat ovat ilmeisiä. Lisäksi tilanteen on täytynyt jatkua pidempään, tyypillisesti noin vuoden ajan.

Tämä on tärkeä rajaus. Runsas pelaaminen kiireettömänä kesäkuukautena ei ole häiriö. Kohtuullinen mutta pakonomainen pelaaminen, joka jatkuu vaikka se aiheuttaa riitoja, univelkaa tai rahahuolia, on lähempänä. Tarkempaa taustaa ilmiöstä löytyy myös peliriippuvuutta käsittelevästä yleiskatsauksesta.

Mitä tuloksilla tehdään

Itsearvioinnin arvo syntyy siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Jos kaikki näyttää hyvältä, merkitse kalenteriin muistutus toistaa sama harjoitus puolen vuoden päästä. Jos jokin yksittäinen asia hiertää – liian myöhäiset illat, kasautuva rahankäyttö – muuta yhtä asiaa kerrallaan ja mittaa uudelleen kuukauden päästä.

Jos useampi asia hiertää samaan aikaan tai jos huomaat, ettet halua katsoa lukuja lainkaan, se on itsessään tulos. Silloin kannattaa keskustella jonkun kanssa. Peluuri tarjoaa maksutonta ja nimetöntä neuvontaa puhelimitse ja chatissa, ja pelaamisen haittoja koskevaa tutkimustietoa julkaisee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kynnys yhteydenottoon on tarkoituksella matala: mihinkään ei tarvitse sitoutua, eikä tilanteen tarvitse olla vakava ennen kuin siitä saa puhua.

Lopuksi

Itsearviointi on pelaajan perustaito siinä missä budjetointi tai unihuolto. Kaksi viikkoa kirjaamista ja puoli tuntia rehellistä pohdintaa antavat tilannekuvan, jota mikään muistikuva ei korvaa. Useimmiten se rauhoittaa: pelaaminen on juuri sitä mitä luulitkin. Ja niissä tapauksissa, joissa se ei ole, olet saanut tiedon aikaisin – silloin kun muutos on vielä helppo.